VH14-018-0804
suomenhevonen, ori s. 07.05.2014 - 10v. täyttänyt 3v. 25.05.2014 3. ikävuoden jälkeen ikääntyy satunnaisesti 149cm, tummanrautiaankimo este/kenttäpainotteinen, HeA, re 110cm, me 100cm, CIC1 kasvattaja Susiraja omistaja Dora VRL-13090 |
Raakku kävi 15.06.2014 suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa ja se palkittiin SV-I -palkinnolla 3-vuotiaana.
rakenne 7, suku 9, käytöskoe 15, ratsastuskoe 7,5 + 5 (55.833%) = 43,5
Kesäkuussa Raakku kävi myös estevarsojen laatuarvostelussa ja toi kotiin EV-II -palkinnon.
8 - 9 - 6 - 5 - 4 = 32p
rakenne 7, suku 9, käytöskoe 15, ratsastuskoe 7,5 + 5 (55.833%) = 43,5
Kesäkuussa Raakku kävi myös estevarsojen laatuarvostelussa ja toi kotiin EV-II -palkinnon.
8 - 9 - 6 - 5 - 4 = 32p
Kaikki alkoi siitä, kun istuin erään kerran Susirajan kahvipöydässä muutaman heidän poppoolleen pitämän valmennustunnin jälkimainingeissa. Taisin sivulauseessa mainita, että haluaisin kovasti talliini kenttähopotin ja että Susirajalaiset hevoset ovat kovasti mieleeni. Tämän jälkeen minut raahattiinkin talliin ja tiluksien omistajakaksikko esitteli hevosiaan minulle, kertoen että mistä yhdistelmistä saataisiin hienoja nelijalkaisia aikaan. Niinpä siinä sitten kävikin, että sovittiin Talviukkosen astuvan Yön Saastaisen Harakan ja varsa sitten lähtisi minun hoiviini. Jo ennen hevosvaavin syntymää päätin, että mokoman nimeksi tulisi Kuuraraakku, olisi sitten kyseessä ori tai tamma. Odottavan aika tuntui pitkältä, mutta toukokuisena keskiviikkona sain vihdoin puhelun Susirajasta: "Harakka pullautti tänään pihalle sen varsas!". Pienen kirkumiskonsertin jälkeen päätin heti suunnata katsomaan uutta tulokasta ja ihastuin täysin pieneen orivarsaan. Kuuraraakku muutti uuteen kotiinsa kun se oli vieroitettu emästään ja siitä saakka se on ollutkin päivieni ilona.
Kuuraraakun ollessa pieni luin paljon värssykirjoja kuten rääkyviä ihmislapsiakin saaneet tuoreet äidit tekivät. Pidin varsinkin viikonpäiväloruista ja lueskelin paljon keskiviikon lapsista, sillä olihan pieni orini syntynyt keskiviikkoaamuna. Keskiviikon lapsista kerrottiin paljon: "keskiviikon lapsi huolensa kantaa, keskiviikon lapsi on työtä tekevä, keskiviikon lapsi murheita saa". Tietenkin analysoin pitkään, että kasvaisikohan hevoslapsestakin sitten värssyjen lupaama tapaus - ahkera, mutta murheita puoleensa keräävä. Onneksi satulorut eivät täysin paikkaansa pitäneet ja Raakusta kasvoi selväpäinen ja äärettömän rento oripoika.
Raakku on käsitellessä hyvin rento ja hyvätapainen, ei turhia äksyile tai jaksa edes esittää mitään tallipihan Uljasta Mustaa. Ori antaa asioiden mennä omalla painollaan eikä juurikaan korvaansa millekään lotkauta. Hevonen ei ehkä ole penaalin terävin kynä ja välillä sitä saa nykiä ihan kunnolla talutellessakin perässä, että mokoma älyäisi pistää kinttuihinsa liikettä. Raakun asenne ulkopuoliseen maailmaa on suurimmalta osaksi, että "pitäiskö ton nyt mua kiinnostaa", mutta ei kokonaan huonolla tavalla. Ori osaa kyllä olla itsepäinen ja halutessaan ei liiku senttiäkään tarhastaan tai karsinastaan, mutta useimpina päivinä polle seuraa lungisti perässä (jos ei vain unohdu tuijottamaan kasvavaa ruohoa tai möllöttämään jotain muuta yhtä ihmeellistä) ja seisoo harjatessa kuin patsas. Ruoalle kimo on perso ja heittäisi varmaan kuperkeikkoja jos palkintona olisi vain leivänkäntty tai pala porkkanaa. Raakku on helppo harjata ja hoitaa, mitä nyt kavioiden kanssa saa vähän tapella kun ori ei älyä koipeaan nostaa ja kavioita puhdistaessa nojaa puhdistajaan koko painollaan. Varustaminen onnistuu ilman turhia kujeita ja Raakku onkin varmaan tähän mennessä helpoin omistamani kaakki käsitellä maastakäsin. Tietenkin osaahan oripoika myös sikailla, mutta tällöinkin riehuminen rajoittuu paikallaan törröttämiseen kun pitäisi liikkua tai mahdollisesti harjapakin ympäri kääntämiseen. Raakku tutkii muutenkin mielellään kaikki mahdolliset tavarat ja höplää hoitajan takkia, käsivartta ja kohta koettaa jo hampaillaan riimunnarun jäkerrystä. Napakka kieltosana kyllä lopettaa kiellettyjen asioiden nakertelun, mutta pahaa tapaa ei olla silti kokonaan saatu orilta kitkettyä pois. Luultavammin hevonen vain unohtaa pian asian kieltämisen jälkeen ja on taas haukkaamassa palaa käytävälle unohtuneesta kypärästä tai karsinan seinästä. Muita hevosia kohtaan Raakku on melkein yhtä välinpitämätön, mutta ori kyllä osaa pitää puolensa. Tammoille saattaa vähän huudella, mutta oripojaksi silti varsin huomaamaton ja hiljainen tapaus (minun onnekseni).
Ratsastaessa muistuttaa vauhtinsa kanssa paljon emäänsä, mutta on myös omaksunut kovakalloisuutta isältään. Raakku muuttuu ihan eri hevoseksi ratsastaessa ja kiihtyy nollasta sataan kuin tehtaalta tullut superauto. Käynti ja hidastelu on mälsää, ainut oikea vauhti on talla pohjassa ja häntä suorana. Orilla on myös valikoiva kuulo, kovat kyljet ja avut jäävät muutenkin vähemmälle huomiolle. Vaikeinta hevosen kanssa on sen vauhdin hillitseminen ja saada Raakun keskittyminen kohdistumaan itse asiaan eikä päättömään laukkailuun. Niin ja vaikka kimo onkin liikkeiltään varsin vauhdikas, on se mieleltään hitaampi ja itsepäinen kuin sonni, joten asioita pitää pyytää siltä useasti ja apujen pitää olla todella selviä ja melko voimakkaita. Raippa on ihan hyvä apu selästä käsin työskennellessä.
Raakku omistaa kivat liikkeet kouluratsastusta ajatellen, mutta sen muotoon ja kuulolle saaminen ovat kovan työn ja tuskan takana. Ori on liian kärsimätön väkertämään pohkeenväistöä tai köpsöttelemään käynnissä ja tuskastuessaan heittää koko homman harakoille. Ratsastaja ei saa myöskään nukkua selässä tai hevonen kyllä menee siitä mistä aita on matalin eikä varmasti tee mitään itsenäisesti. Raakku on kyllä miellyttämisenhaluinen ja jos ihminen pyytää selvästi sitä tekemään jotain ja orin vauhti on saatu haltuun, niin se kyllä osaa vaikka ja mitä. Suomenputen omat kyvyt riittävät Helppo A:han saakka ja oikean ratsastajan kanssa kimo ei edes näytä karmivalta vääntäessään koulukiemuroita.
Esteillä, yllätys yllätys, kuuma kuin mikä ja ori meinaa vain rynniä menemään. Sillä on kyllä ihan hyvä hyppytyyli ja Raakku osaa jotenkin katsoa itsekin hyppypaikkoja sekä harvoin kieltää, mutta vauhtia sillä on aina liikaa. Vauhdin määrän takia hutilointivirheitäkin tulee ja puomit putoavat helposti. Maastossa juoksee kuin itse paholainen olisi perässä ja maastoesteillä kaasu hirttää viimeistään kiinni. Raakun kanssa ei pääsekään maastoilemaan kuin kokenut ja varma ratsastaja, joka ei varmasti jää puolimatkaan kun pikkuheppa kirmaa yksinään kotiin. Vauhdistaan huolimatta varmajalkainen eikä hevonen säiky turhia ja olisi todella mukava maastokaveri, jos vauhtivaihtoehtoja olisi kovan ja helvetin kovan lisäksi muitakin.
Kisapaikoilla ja ihmisten ilmoilla viilipytty, ei jännitä esiintymistä tai ihmispaljoutta. Kuljettaessa hevonen on myös hiljainen ja on tyytyväinen jos saa eteensä heinäverkon matkaviihdykkeeksi. Mukava käsitellä ennen kisatilannetta, mutta selästä käsin jälleen kuin mikäkin raketti. Kuitenkin jos Raakun kanssa pärjää kotosalla ratsastaessa, pärjää sen kanssa myös kisapaikoillakin.
Kuuraraakun ollessa pieni luin paljon värssykirjoja kuten rääkyviä ihmislapsiakin saaneet tuoreet äidit tekivät. Pidin varsinkin viikonpäiväloruista ja lueskelin paljon keskiviikon lapsista, sillä olihan pieni orini syntynyt keskiviikkoaamuna. Keskiviikon lapsista kerrottiin paljon: "keskiviikon lapsi huolensa kantaa, keskiviikon lapsi on työtä tekevä, keskiviikon lapsi murheita saa". Tietenkin analysoin pitkään, että kasvaisikohan hevoslapsestakin sitten värssyjen lupaama tapaus - ahkera, mutta murheita puoleensa keräävä. Onneksi satulorut eivät täysin paikkaansa pitäneet ja Raakusta kasvoi selväpäinen ja äärettömän rento oripoika.
Raakku on käsitellessä hyvin rento ja hyvätapainen, ei turhia äksyile tai jaksa edes esittää mitään tallipihan Uljasta Mustaa. Ori antaa asioiden mennä omalla painollaan eikä juurikaan korvaansa millekään lotkauta. Hevonen ei ehkä ole penaalin terävin kynä ja välillä sitä saa nykiä ihan kunnolla talutellessakin perässä, että mokoma älyäisi pistää kinttuihinsa liikettä. Raakun asenne ulkopuoliseen maailmaa on suurimmalta osaksi, että "pitäiskö ton nyt mua kiinnostaa", mutta ei kokonaan huonolla tavalla. Ori osaa kyllä olla itsepäinen ja halutessaan ei liiku senttiäkään tarhastaan tai karsinastaan, mutta useimpina päivinä polle seuraa lungisti perässä (jos ei vain unohdu tuijottamaan kasvavaa ruohoa tai möllöttämään jotain muuta yhtä ihmeellistä) ja seisoo harjatessa kuin patsas. Ruoalle kimo on perso ja heittäisi varmaan kuperkeikkoja jos palkintona olisi vain leivänkäntty tai pala porkkanaa. Raakku on helppo harjata ja hoitaa, mitä nyt kavioiden kanssa saa vähän tapella kun ori ei älyä koipeaan nostaa ja kavioita puhdistaessa nojaa puhdistajaan koko painollaan. Varustaminen onnistuu ilman turhia kujeita ja Raakku onkin varmaan tähän mennessä helpoin omistamani kaakki käsitellä maastakäsin. Tietenkin osaahan oripoika myös sikailla, mutta tällöinkin riehuminen rajoittuu paikallaan törröttämiseen kun pitäisi liikkua tai mahdollisesti harjapakin ympäri kääntämiseen. Raakku tutkii muutenkin mielellään kaikki mahdolliset tavarat ja höplää hoitajan takkia, käsivartta ja kohta koettaa jo hampaillaan riimunnarun jäkerrystä. Napakka kieltosana kyllä lopettaa kiellettyjen asioiden nakertelun, mutta pahaa tapaa ei olla silti kokonaan saatu orilta kitkettyä pois. Luultavammin hevonen vain unohtaa pian asian kieltämisen jälkeen ja on taas haukkaamassa palaa käytävälle unohtuneesta kypärästä tai karsinan seinästä. Muita hevosia kohtaan Raakku on melkein yhtä välinpitämätön, mutta ori kyllä osaa pitää puolensa. Tammoille saattaa vähän huudella, mutta oripojaksi silti varsin huomaamaton ja hiljainen tapaus (minun onnekseni).
Ratsastaessa muistuttaa vauhtinsa kanssa paljon emäänsä, mutta on myös omaksunut kovakalloisuutta isältään. Raakku muuttuu ihan eri hevoseksi ratsastaessa ja kiihtyy nollasta sataan kuin tehtaalta tullut superauto. Käynti ja hidastelu on mälsää, ainut oikea vauhti on talla pohjassa ja häntä suorana. Orilla on myös valikoiva kuulo, kovat kyljet ja avut jäävät muutenkin vähemmälle huomiolle. Vaikeinta hevosen kanssa on sen vauhdin hillitseminen ja saada Raakun keskittyminen kohdistumaan itse asiaan eikä päättömään laukkailuun. Niin ja vaikka kimo onkin liikkeiltään varsin vauhdikas, on se mieleltään hitaampi ja itsepäinen kuin sonni, joten asioita pitää pyytää siltä useasti ja apujen pitää olla todella selviä ja melko voimakkaita. Raippa on ihan hyvä apu selästä käsin työskennellessä.
Raakku omistaa kivat liikkeet kouluratsastusta ajatellen, mutta sen muotoon ja kuulolle saaminen ovat kovan työn ja tuskan takana. Ori on liian kärsimätön väkertämään pohkeenväistöä tai köpsöttelemään käynnissä ja tuskastuessaan heittää koko homman harakoille. Ratsastaja ei saa myöskään nukkua selässä tai hevonen kyllä menee siitä mistä aita on matalin eikä varmasti tee mitään itsenäisesti. Raakku on kyllä miellyttämisenhaluinen ja jos ihminen pyytää selvästi sitä tekemään jotain ja orin vauhti on saatu haltuun, niin se kyllä osaa vaikka ja mitä. Suomenputen omat kyvyt riittävät Helppo A:han saakka ja oikean ratsastajan kanssa kimo ei edes näytä karmivalta vääntäessään koulukiemuroita.
Esteillä, yllätys yllätys, kuuma kuin mikä ja ori meinaa vain rynniä menemään. Sillä on kyllä ihan hyvä hyppytyyli ja Raakku osaa jotenkin katsoa itsekin hyppypaikkoja sekä harvoin kieltää, mutta vauhtia sillä on aina liikaa. Vauhdin määrän takia hutilointivirheitäkin tulee ja puomit putoavat helposti. Maastossa juoksee kuin itse paholainen olisi perässä ja maastoesteillä kaasu hirttää viimeistään kiinni. Raakun kanssa ei pääsekään maastoilemaan kuin kokenut ja varma ratsastaja, joka ei varmasti jää puolimatkaan kun pikkuheppa kirmaa yksinään kotiin. Vauhdistaan huolimatta varmajalkainen eikä hevonen säiky turhia ja olisi todella mukava maastokaveri, jos vauhtivaihtoehtoja olisi kovan ja helvetin kovan lisäksi muitakin.
Kisapaikoilla ja ihmisten ilmoilla viilipytty, ei jännitä esiintymistä tai ihmispaljoutta. Kuljettaessa hevonen on myös hiljainen ja on tyytyväinen jos saa eteensä heinäverkon matkaviihdykkeeksi. Mukava käsitellä ennen kisatilannetta, mutta selästä käsin jälleen kuin mikäkin raketti. Kuitenkin jos Raakun kanssa pärjää kotosalla ratsastaessa, pärjää sen kanssa myös kisapaikoillakin.
suku ja jälkeläiset
i. Talviukkonen rtkm, 157cm YLA1, SLA-I, KERJ-I | ii. Ukonvaaja trt, 157cm | iii. Perkelenperimä trt, 159cm |
iie. Vajaavainen rt, 158cm | ||
ie. Talvihenkäys rtkm, 160cm | iei. Talvimyrsky rtkm, 161cm | |
iee. Aavistuksenomainen vrt, 158cm | ||
e. Yön Saastainen Harakka KTK-III, YLA1, SLA-I, ERJ-II, KERJ-II m, 161cm | ei. Yökukkuja klm, 159cm | eii. Työkukkuja m, 157cm |
eie. Maanantaitaiat vrn, 156cm | ||
ee. Ilo ja Talo m, 161cm | eei. Tyrmäys rn, 168cm | |
eee. Ilolintu mrn, 160cm |
isälinja Talviukkonen ja emälinja Yön Saastainen Harakka
ii. Ukonvaaja, tummanrautias, 157cm, ryhdikäs, hyväjalkainen ja vieläpä monilahjakas hevonen. Ukonvaaja keräsi kehuja ryhdistään ja jaloistaan jo varsanäyttelyissä, joissa myös kauniisti jätettiin sivuun joka kerta sen hieman vaatimaton liike. Tästä huolimatta orista leivottiin valjakkohevonen, mitä moni - muun muassa kasvattaja - ihmetteli suuresti. Estekapasiteettia olisi löytynyt 110cm radoille, mutta Ukonvaajalla ei käytännössä hypätty vaan omistaja keskittyi sen kanssa tahkoamaan noviisivaljakkoa. Ori ei sen kummemmin menestynyt, eikä se oikeastaan edes pitänyt kärryhommasta. Työteliäänä hevosena se ei kuitenkaan kummemmin vastustellut omistajansa aivoituksia ja niinpä Ukonvaaja kiersi vuosikausia valjakkokilpailuita sijoittumatta kertaakaan. Vanhemmalla iällä omistaja kyllästyi hevoseensa ja myi sen eteenpäin jalostuskäyttöön samaan hintaan kuin ex-ravurilämminverisen. Uusi omistaja huomasi Ukonvaajan lahjat irtohypytyksessä, mutta ori alkoi olla liian kyrsiintynyt kilpailemaan.
Lienee selvää, ettei väärällä uralla ollut Ukonvaaja ollut mikään hirvittävä menestys jalostuksessa. Sitä saatiin markkinoitua ryhtinsä ja jalkojensa vuoksi, siinä sivussa periytyi myös hyppykapasiteettia. Ukonvaajalla on yhteensä 8 varsaa, joita on käytetty fiksummin kuin isäänsä ja jotka näin ollen ovat menestyneet paremmin.
iii. Perkelenperimä, 159cm korkea tummanrautias ori oli pätevä, hyvärakenteinen yleispuksutin, joka kilpaili koulua, esteitä ja valjakkoa sekaisin. Käyttönsä sekalaisuuden vuoksi Perkeleenperimä ei koskaan kisannut hirvittävän vaativissa luokissa, helppo B, 70-80cm ja noviisi valjakko, mutta sillä olisi ollut rahkeita myös vaativammillekin tasoille. Orin omistajaa ei valitettavasti juuri näyttelytouhu kiinnostanut, Perkeleenperimä olisi ollut heti rakenteensa puolesta selkeä kakkosen ori, mutta se ei käynyt kuin varsanäyttelyissä kasvattajansa toimesta. Kiltti, joskin selkeästi orimainen hevonen oli omistajansa silmäterä, ja kiersi kisoja pitkän uran myös hyvin sijoittuen. Kouluradoilla se tahkosi järjestään 60% ja yli tuloksia, esteillä harvemmin tiputti vaikkei ollutkaan aikaratsastuksessa parhaimmillaan. Perkeleenperimä olikin suomenhevonen parhaimmillaan yleiskäyttöisyytensä vuoksi.
Kirjaamattomuudesta huolimatta moni tammanomistaja piti Perkeleenperimää varteenotettavana jalostusorina sen hyvien tulosten ja hyvän rakenteen vuoksi. Oria käytettiinkin ennakkoluulottomasti jos jonkinlaisille tammoille ja erityisesti sen Pikku-Perkele -nimisestä pienhevosorivarsasta lähtenyttä tammalinjaa pidetään onnistuneena.
iie. Vajaavainen eleli yli kymmenvuotiaaksi tavallista harrastepuksun elämää, mutta omistajanvaihdoksen myötä kilparadat tulivat tutuiksi. 158-senttinen raudikko oli ryhdikäs, vähän turhan lyhytrunkoinen ja suoraselkäinen tamma, jolla oli kuitenkin kaunis pää, hyväasentoiset, kestävät jalat ja kelvolliset liikkeet (joista ravi selkeästi paras). Tamma oli eloisa, reipas ja kaikkien kanssa toimeen tuleva ratsu, jonka nöyryys ja miellyttämisenhalu olivat vertaansa vailla. Erityisen näyttävä tai kilpailuhenkinen hevonen Vajaavainen ei ollut, mikä osaltaan selitti sen, että hevonen tipahti herkästi juuri sijoittuneiden ulkopuolelle. Esteradoilla tätä selitti myös hidas laukka. Tamma kilpaili helppo B-A -kouluradoilla, noviisien valjakkoluokissa ja 70-80cm esteradoilla, ja oli ehdottomasti parhaimmillaan koulu- ja valjakkokilpailuissa. Vaikka tamma toi välillä ruusukkeita kotiin, yleensä Vajaavainen teki vain hyvän radan saamatta sijoitusta.
Vajaavainen teki kolme varsaa, joiden isäoreiksi valittiin tammaa itseään menestyneempiä, parempirakenteisia oreja. Vajaavaisen varsat ovat monipuolisia käyttöhevosia, jotka soveltuvat paremmin kilpa- kuin harrasteratsuiksi. Tamma periytti ryhdikästä runkoa, hyviä jalka-asentojaan ja monilahjakkuuttaan, kapasiteetin suhteen varsat menivät järjestään emästään ohi. Selkävikojen kipeyttämä tamma lopetettiin sen ollessa 23-vuotias.
ie. Talvihenkäys rautiaankimo 160cm korkea tamma oli melko tanakka tapaus, joskin selkeästi kevyempi kuin työhevosmallin suomenhevonen. Se peri hyvät jalka-asennot ja hyvää hyppytyyliä isältään, joskaan Talvihenkäys ei koskaan mikään estehevonen ollut. Tamma ei ollut millään lailla näyttävä hevonen, mutta kaunis kuin mikä pitkine jouhineen ja tummine silmineen - se saikin kehuja erinomaisesta tammaleimastaan. Talvihenkäys kilpaili mielenkiintoista yhdistelmää, sillä se hyppäsi 80cm ratoja ja siinä ohella teki valjakkohevosen hommaa. Valjakkoajo vaativalla tasolla tosin oli tamman leipälaji, esteitä se kilpaili seuratasolla mielenpiristykseksi. Luonteeltaankin Talvihenkäys muistutti isäänsä. Se oli vaativa, melko itsepäinen hevonen joka kaipasi jämäkkää käsittelyä, mutta oikein käsiteltynä toimi loistavasti. Talvihenkäys kirjattiin ratsusuunnalle kolmannella palkinnolla.Talvihenkäys oli varsin vahva periyttäjä emästään poiketen, sillä kaikki sen kolme varsaa muistuttavat emäänsä todella paljon. Tanakoita, kimoja tapauksia joiden luonne on hieman kovakalloinen, mutta siitä huolimatta täysin käsiteltävissä olevia hevosia. Talvihenkäyksen kaksi tammavarsaa ovat valjakkohevosia kuten se itsekin, ainoa orivarsa - Virkku - päätyi kenttäkäyttöön.
iei. Talvimyrsky oli 161cm korkea rautiaankimo, kelvollinen esteratsu kaikin puolin. Ori aloitti uransa valjakkohevosena ja siitä povattiinkin seuraavaa vaikeiden luokkien menestyjää vaan toisin kävi. Omistajan halvaannuttua kaulasta alaspäin auto-onnettomuudessa Talvimyrsky myytiin ja uusi omistaja kokeili sen lahjoja estepuolella. Rakenteeltaan tanakka hevonen, joka sai kehuja jalka-asennoistaan, kilpailikin uuden omistajansa kanssa metriä aluetasolla sijoittuen. Ori ei ollut se pätevin peli, joka löytyi, mutta kelvollinen hyppytyyli ja reipas eteneminen takasivat kuitenkin sijoituksia aina välillä. Kovaluontoinen, orimainen hevonen joka vaati osaavaa käsittelyä toimiakseen, mutta toimi yhtä kaikki. Talvimyrskyä ei ehditty viedä kantakirjattavaksi, vaikka se suunnitelmissa olikin sillä ori kuoli jo 14-vuotiaana, kun sen laitumelle karannut puoliveriruuna potki Talvimyrskyn molemmat takajalat rikki. Talvimyrsky on aikaisen kuolemansa vuoksi harvinainen, mutta hyvä nimi sukutaulussa. Se ehti astua kuusi tammaa ennen kuolemaansa ja osoitti periyttävänsä hyvää hyppyään sekä jalka-asentojaan. Luonne siltä ei periytynyt erityisen vahvasti vaan tamma dominoi, mikäli tammalla vain riitti luonnetta periytettäväksi.
iee. Aavistuksenomainen oli pätevä valjakko- ja koulutamma, joskin ratsain esitettynä paljon näyttävämpi kuin kärryt perässään. Hitusen eriparinen (suht tanakka etuosa, kevyempi takaosa) tamma loisti lähinnä jalka-asennoillaan ja liikkeillään, Aavistuksenomainen oli parhaimmillaankin vain sympaattisen näköinen hevonen. Vaaleanrautias, 158-senttinen tamma oli onneton hyppääjä, jonka hyppytyyli oli hirveä ja kapasiteettia ei nimeksikään. Kouluradoilla tamma pääsi helppoon A:han, kotikentällä treenattiin vaativaa B:täkin. Aluetasolla tamma teki hyviä tuloksia ja napsi ruusukkeita, kansallisissa kisoissa tulokset olivat tasaisia, hyväksyttyjä suorituksia, joskin auttamatta keskivertosuorituksia. Luonteestaan Aavistuksenomainen sai vain kiitosta; tasaisen rauhallinen, nöyrä ja kaikille ystävällinen luottotamma, joka lähti aina mielellään töihin, ei kiukutellut tai stressannut. Aavistuksenomainen teki kilpauransa loputtua neljä varsaa, ja orivalinnat olivat aika uskaliaita. Tamman jälkeläiset ovat aika epätasalaatuisia, sillä raudikko osoittautui mitättömäksi periyttäjäksi. Kaikki Aavistuksenomaisen varsat peilaavat isäorejaan, emältään varsat eivät tunnu saaneen käytännössä mitään, mikä ei voisi olla myös orilta perittyä. Aavistuksenomainen lopetettiin 19-vuotiaana pahan jalkamurtuman vuoksi, joka oli seurausta laidunkahakoinnista.
Isänpuoleisen suvun sukuselvitys © Susiraja
ii. Ukonvaaja, tummanrautias, 157cm, ryhdikäs, hyväjalkainen ja vieläpä monilahjakas hevonen. Ukonvaaja keräsi kehuja ryhdistään ja jaloistaan jo varsanäyttelyissä, joissa myös kauniisti jätettiin sivuun joka kerta sen hieman vaatimaton liike. Tästä huolimatta orista leivottiin valjakkohevonen, mitä moni - muun muassa kasvattaja - ihmetteli suuresti. Estekapasiteettia olisi löytynyt 110cm radoille, mutta Ukonvaajalla ei käytännössä hypätty vaan omistaja keskittyi sen kanssa tahkoamaan noviisivaljakkoa. Ori ei sen kummemmin menestynyt, eikä se oikeastaan edes pitänyt kärryhommasta. Työteliäänä hevosena se ei kuitenkaan kummemmin vastustellut omistajansa aivoituksia ja niinpä Ukonvaaja kiersi vuosikausia valjakkokilpailuita sijoittumatta kertaakaan. Vanhemmalla iällä omistaja kyllästyi hevoseensa ja myi sen eteenpäin jalostuskäyttöön samaan hintaan kuin ex-ravurilämminverisen. Uusi omistaja huomasi Ukonvaajan lahjat irtohypytyksessä, mutta ori alkoi olla liian kyrsiintynyt kilpailemaan.
Lienee selvää, ettei väärällä uralla ollut Ukonvaaja ollut mikään hirvittävä menestys jalostuksessa. Sitä saatiin markkinoitua ryhtinsä ja jalkojensa vuoksi, siinä sivussa periytyi myös hyppykapasiteettia. Ukonvaajalla on yhteensä 8 varsaa, joita on käytetty fiksummin kuin isäänsä ja jotka näin ollen ovat menestyneet paremmin.
iii. Perkelenperimä, 159cm korkea tummanrautias ori oli pätevä, hyvärakenteinen yleispuksutin, joka kilpaili koulua, esteitä ja valjakkoa sekaisin. Käyttönsä sekalaisuuden vuoksi Perkeleenperimä ei koskaan kisannut hirvittävän vaativissa luokissa, helppo B, 70-80cm ja noviisi valjakko, mutta sillä olisi ollut rahkeita myös vaativammillekin tasoille. Orin omistajaa ei valitettavasti juuri näyttelytouhu kiinnostanut, Perkeleenperimä olisi ollut heti rakenteensa puolesta selkeä kakkosen ori, mutta se ei käynyt kuin varsanäyttelyissä kasvattajansa toimesta. Kiltti, joskin selkeästi orimainen hevonen oli omistajansa silmäterä, ja kiersi kisoja pitkän uran myös hyvin sijoittuen. Kouluradoilla se tahkosi järjestään 60% ja yli tuloksia, esteillä harvemmin tiputti vaikkei ollutkaan aikaratsastuksessa parhaimmillaan. Perkeleenperimä olikin suomenhevonen parhaimmillaan yleiskäyttöisyytensä vuoksi.
Kirjaamattomuudesta huolimatta moni tammanomistaja piti Perkeleenperimää varteenotettavana jalostusorina sen hyvien tulosten ja hyvän rakenteen vuoksi. Oria käytettiinkin ennakkoluulottomasti jos jonkinlaisille tammoille ja erityisesti sen Pikku-Perkele -nimisestä pienhevosorivarsasta lähtenyttä tammalinjaa pidetään onnistuneena.
iie. Vajaavainen eleli yli kymmenvuotiaaksi tavallista harrastepuksun elämää, mutta omistajanvaihdoksen myötä kilparadat tulivat tutuiksi. 158-senttinen raudikko oli ryhdikäs, vähän turhan lyhytrunkoinen ja suoraselkäinen tamma, jolla oli kuitenkin kaunis pää, hyväasentoiset, kestävät jalat ja kelvolliset liikkeet (joista ravi selkeästi paras). Tamma oli eloisa, reipas ja kaikkien kanssa toimeen tuleva ratsu, jonka nöyryys ja miellyttämisenhalu olivat vertaansa vailla. Erityisen näyttävä tai kilpailuhenkinen hevonen Vajaavainen ei ollut, mikä osaltaan selitti sen, että hevonen tipahti herkästi juuri sijoittuneiden ulkopuolelle. Esteradoilla tätä selitti myös hidas laukka. Tamma kilpaili helppo B-A -kouluradoilla, noviisien valjakkoluokissa ja 70-80cm esteradoilla, ja oli ehdottomasti parhaimmillaan koulu- ja valjakkokilpailuissa. Vaikka tamma toi välillä ruusukkeita kotiin, yleensä Vajaavainen teki vain hyvän radan saamatta sijoitusta.
Vajaavainen teki kolme varsaa, joiden isäoreiksi valittiin tammaa itseään menestyneempiä, parempirakenteisia oreja. Vajaavaisen varsat ovat monipuolisia käyttöhevosia, jotka soveltuvat paremmin kilpa- kuin harrasteratsuiksi. Tamma periytti ryhdikästä runkoa, hyviä jalka-asentojaan ja monilahjakkuuttaan, kapasiteetin suhteen varsat menivät järjestään emästään ohi. Selkävikojen kipeyttämä tamma lopetettiin sen ollessa 23-vuotias.
ie. Talvihenkäys rautiaankimo 160cm korkea tamma oli melko tanakka tapaus, joskin selkeästi kevyempi kuin työhevosmallin suomenhevonen. Se peri hyvät jalka-asennot ja hyvää hyppytyyliä isältään, joskaan Talvihenkäys ei koskaan mikään estehevonen ollut. Tamma ei ollut millään lailla näyttävä hevonen, mutta kaunis kuin mikä pitkine jouhineen ja tummine silmineen - se saikin kehuja erinomaisesta tammaleimastaan. Talvihenkäys kilpaili mielenkiintoista yhdistelmää, sillä se hyppäsi 80cm ratoja ja siinä ohella teki valjakkohevosen hommaa. Valjakkoajo vaativalla tasolla tosin oli tamman leipälaji, esteitä se kilpaili seuratasolla mielenpiristykseksi. Luonteeltaankin Talvihenkäys muistutti isäänsä. Se oli vaativa, melko itsepäinen hevonen joka kaipasi jämäkkää käsittelyä, mutta oikein käsiteltynä toimi loistavasti. Talvihenkäys kirjattiin ratsusuunnalle kolmannella palkinnolla.Talvihenkäys oli varsin vahva periyttäjä emästään poiketen, sillä kaikki sen kolme varsaa muistuttavat emäänsä todella paljon. Tanakoita, kimoja tapauksia joiden luonne on hieman kovakalloinen, mutta siitä huolimatta täysin käsiteltävissä olevia hevosia. Talvihenkäyksen kaksi tammavarsaa ovat valjakkohevosia kuten se itsekin, ainoa orivarsa - Virkku - päätyi kenttäkäyttöön.
iei. Talvimyrsky oli 161cm korkea rautiaankimo, kelvollinen esteratsu kaikin puolin. Ori aloitti uransa valjakkohevosena ja siitä povattiinkin seuraavaa vaikeiden luokkien menestyjää vaan toisin kävi. Omistajan halvaannuttua kaulasta alaspäin auto-onnettomuudessa Talvimyrsky myytiin ja uusi omistaja kokeili sen lahjoja estepuolella. Rakenteeltaan tanakka hevonen, joka sai kehuja jalka-asennoistaan, kilpailikin uuden omistajansa kanssa metriä aluetasolla sijoittuen. Ori ei ollut se pätevin peli, joka löytyi, mutta kelvollinen hyppytyyli ja reipas eteneminen takasivat kuitenkin sijoituksia aina välillä. Kovaluontoinen, orimainen hevonen joka vaati osaavaa käsittelyä toimiakseen, mutta toimi yhtä kaikki. Talvimyrskyä ei ehditty viedä kantakirjattavaksi, vaikka se suunnitelmissa olikin sillä ori kuoli jo 14-vuotiaana, kun sen laitumelle karannut puoliveriruuna potki Talvimyrskyn molemmat takajalat rikki. Talvimyrsky on aikaisen kuolemansa vuoksi harvinainen, mutta hyvä nimi sukutaulussa. Se ehti astua kuusi tammaa ennen kuolemaansa ja osoitti periyttävänsä hyvää hyppyään sekä jalka-asentojaan. Luonne siltä ei periytynyt erityisen vahvasti vaan tamma dominoi, mikäli tammalla vain riitti luonnetta periytettäväksi.
iee. Aavistuksenomainen oli pätevä valjakko- ja koulutamma, joskin ratsain esitettynä paljon näyttävämpi kuin kärryt perässään. Hitusen eriparinen (suht tanakka etuosa, kevyempi takaosa) tamma loisti lähinnä jalka-asennoillaan ja liikkeillään, Aavistuksenomainen oli parhaimmillaankin vain sympaattisen näköinen hevonen. Vaaleanrautias, 158-senttinen tamma oli onneton hyppääjä, jonka hyppytyyli oli hirveä ja kapasiteettia ei nimeksikään. Kouluradoilla tamma pääsi helppoon A:han, kotikentällä treenattiin vaativaa B:täkin. Aluetasolla tamma teki hyviä tuloksia ja napsi ruusukkeita, kansallisissa kisoissa tulokset olivat tasaisia, hyväksyttyjä suorituksia, joskin auttamatta keskivertosuorituksia. Luonteestaan Aavistuksenomainen sai vain kiitosta; tasaisen rauhallinen, nöyrä ja kaikille ystävällinen luottotamma, joka lähti aina mielellään töihin, ei kiukutellut tai stressannut. Aavistuksenomainen teki kilpauransa loputtua neljä varsaa, ja orivalinnat olivat aika uskaliaita. Tamman jälkeläiset ovat aika epätasalaatuisia, sillä raudikko osoittautui mitättömäksi periyttäjäksi. Kaikki Aavistuksenomaisen varsat peilaavat isäorejaan, emältään varsat eivät tunnu saaneen käytännössä mitään, mikä ei voisi olla myös orilta perittyä. Aavistuksenomainen lopetettiin 19-vuotiaana pahan jalkamurtuman vuoksi, joka oli seurausta laidunkahakoinnista.
Isänpuoleisen suvun sukuselvitys © Susiraja
Raakulla on 1 jälkeläinen.
s. 15.06.2014 sh-o. Pakkashalo e. Halovilna om. VRL-13550
s. 15.06.2014 sh-o. Pakkashalo e. Halovilna om. VRL-13550
kisakalenteri
Orin kanssa kisataan KERJ:n ja ERJ:n alaisia kilpailuita ja kalenteriin merkitään vain sijoitukset.
ERJ yht. 59kpl
10.06.2014 KUTSU, 100cm, 2/30 11.06.2014 KUTSU, 100cm, 3/30 12.06.2014 KUTSU, 100cm, 5/30 12.06.2014 KUTSU, 110cm, 4/30 14.06.2014 KUTSU, 110cm, 3/30 16.06.2014 KUTSU, 100cm, 5/30 16.06.2014 KUTSU, 110cm, 4/40 18.06.2014 KUTSU, 110cm, 1/40 18.06.2014 KUTSU, 100cm, 5/30 19.06.2014 KUTSU, 100cm, 3/30 19.06.2014 KUTSU, 100cm, 4/30 19.06.2014 KUTSU, 110cm, 5/40 19.06.2014 KUTSU, 100cm, 4/30 20.06.2014 KUTSU, 100cm, 4/40 20.06.2014 KUTSU, 110cm, 4/40 21.06.2014 KUTSU, 100cm, 2/40 21.06.2014 KUTSU, 100cm, 2/30 22.06.2014 KUTSU, 100cm, 4/40 22.06.2014 KUTSU, 100cm, 5/40 22.06.2014 KUTSU, 100cm, 3/30 24.06.2014 KUTSU, 110cm, 2/40 25.06.2014 KUTSU, 100cm, 4/30 26.06.2014 KUTSU, 100cm, 1/30 26.06.2014 KUTSU, 110cm, 2/40 26.06.2014 KUTSU, 110cm, 3/40 |
28.06.2014 KUTSU, 100cm, 1/30 28.06.2014 KUTSU, 110cm, 6/40 29.06.2014 KUTSU, 110cm, 4/40 01.07.2014 KUTSU, 110cm, 5/40 02.07.2014 KUTSU, 110cm, 5/40 03.07.2014 KUTSU, 110cm, 1/40 04.07.2014 KUTSU, 110cm, 6/40 05.07.2014 KUTSU, 100cm, 2/30 06.07.2014 KUTSU, 110cm, 1/40 06.07.2014 KUTSU, 110cm, 6/50 06.07.2014 KUTSU, 110cm, 1/40 07.07.2014 KUTSU, 110cm, 3/40 09.07.2014 KUTSU, 110cm, 3/50 09.07.2014 KUTSU, 110cm, 3/30 11.07.2014 KUTSU, 110cm, 2/30 11.07.2014 KUTSU, 110cm, 1/30 12.07.2014 KUTSU, 110cm, 6/50 13.07.2014 KUTSU, 110cm, 3/40 15.07.2014 KUTSU, 100cm, 2/40 18.07.2014 KUTSU, 100cm, 3/40 19.07.2014 KUTSU, 100cm, 2/40 19.07.2014 KUTSU, 110cm, 4/30 20.07.2014 KUTSU, 100cm, 1/30 21.07.2014 KUTSU, 100cm, 5/30 22.07.2014 KUTSU, 100cm, 5/40 23.07.2014 KUTSU, 100cm, 6/40 23.07.2014 KUTSU, 100cm, 3/18 24.07.2014 KUTSU, 100cm, 2/18 26.07.2014 KUTSU, 100cm, 3/21 27.07.2014 KUTSU, 100cm, 2/40 28.07.2014 KUTSU, 100cm, 1/60 29.07.2014 KUTSU, 100cm, 1/40 31.07.2014 KUTSU, 100cm, 2/21 31.07.2014 KUTSU (ERJ-CUP), 110cm, 9/244 |
VSR-CUP yht. 3kpl
30.06.2014 KUTSU, 100cm, 6/65
30.06.2014 KUTSU, 110cm, 4/62
31.03.2016 KUTSU, CIC1, 7/50
30.06.2014 KUTSU, 100cm, 6/65
30.06.2014 KUTSU, 110cm, 4/62
31.03.2016 KUTSU, CIC1, 7/50
päiväkirja & valmennukset
Raakun päiväkirjaan pääset tästä.
Maastoestevalmennus – valmentajana Lissu T.
Olemme tehneet kammottavan virheen. Meillä on narrin kanssa ollut tarkoitus pitää kaikki vähänkään hyväkäytöksisemmät elikot kotona, mutta olemme sitten menneet myymään asiallisen elikon Doralle. Olin ehkä hivenen kateudesta vihreä katsellessa kasvattiani, jonka kasvua ja kehitystä Dora hehkutti minkä kerkesi. Kaikeksi onneksi Raakusta kuoriutui ehta Susirajan kasvatti saman tien, kun Dora nousi selkään ja aloitteli verryttelyjä. Kimo oli vauhdikas kovakallo, aivan kuten vanhempien perusteella saattoi odottaa. Verryttelyhyppyjen kanssa ei ollut mikään kiire, kun ensin tapeltiin esiin käynti, sitten ravi ja lopulta laukka, joka ei ollut mallia "häntä putkella kohti auringonlaskua, pysyi kuski kyydissä tai ei". Dora pysyi hyvin kyydissä, Riepu lienee koulinut naisen moneen menoon. Lopulta pääsimme verryttelyhyppyihin asti. Esteet olivat tavan pystyjä ja ristikoita, mutta ongelmia ilmeni silti esteiden helppoudesta huolimatta. Raakulla hirtti kaasu kiinni, valikoiva kuulo takasi apujen kaikumisen kuuroille korville ja orin joutui pysäyttämään aitaa vasten. "Ja tämän kanssa pitäisi lähteä maastoesteille!" Dora puhisi kolmannen hypyn jälkeen, kun oli viimein saanut päättömän kanan lailla kaahaavan Raakun aisoihin. Välillä orin sai laukkaamaan hyvää, ratakelpoista laukkaa, ponnistuspaikat olivat aina kohdillaan. Meno oli kuitenkin järkyttävän vauhdikasta ja välillä vailla mitään kontrollia. Dora kuitenkin halusi kokeilla maastoesteitäkin, joten näpyttelin 112:n valmiiksi kännykkääni ja lähdimme maastoesteradalle. Raakun vauhdikkuuden vuoksi ratsukko ei hypännyt kuin simppeleitä risuesteitä ja bankettia. Orin laukka oli alkuun aivan yhtä järjetöntä kuin rataesteillä, eikä kimoa paljoa ahdistanut, että se osui risuihin joka kerta ja paljon enemmän kuin pitäisi. Itse asiassa valmennuksen päätteeksi aukealla oli kolmen risuesteen sijaan kolme risutonta estettä.. Risuesteille mentiin vauhdilla, onneksi estekorkeus oli niin matala, ettei ori kompuroinut tai satuttanut itseään. Banketille Raakku kuitenkin kompastui, mutta pääsi saman tien pystyyn eikä kaulalle lentänyt Dorakaan tipahtanut kyydistä. Tasattuaan hengityksensä Dora yritti uudestaan, ja vahingosta viisastunut Raakku malttoi laukata kunnolla, tehdä banketille siistin hypyn ja tulla esteeltä rauhassa pois. Valmentaja oli sydän syrjällään koko valmennuksen ajan, mutta ilmeisesti Doralta puuttuu itsesuojeluvaisto kokonaan. Joka tapauksessa ratsastajalta hienoa työtä, hevonen taas.. no, itsepähän tilasit varsan Virkusta ja Harakasta! |
Estevalmennus - valmentajana wishmaster
Raakku ravaili kentällä tukkaputkella, hikinen Dora selässään. Meno oli hieman holtitonta ja etenkin vauhdikasta, joten ensimmäiseksi ohjasinkin ratsukon siirtymäharjoituksiin. Dora sai tehdä oikein tosissaan töitä, kun Raakku pisti vastaan sen minkä kerkesi. En ollut täysin vakuuttunut alkutunnin tyylinäytteestä, mutta päätin, että voimme siirtyä puomiharjoituksiin jottei aikamme loppuisi kesken. Rakensin lävistäjälle puomijonon, jossa puomien välit vaihtelivat yhdestä raviaskeleesta kolmeen. Tarkoituksena oli saada tämä kimo pikajuna kulkemaan tasaista tahtia koko suoran ajan. Tehtävä onnistui vain joten kuten, sillä Raakku ei millään olisi malttanut keskittyä pelkkiin puomeihin minun rakennellessani esteitä vieressä. Muutaman toiston jälkeen siirryttiin ratsastamaan pystysarjaa, joka piti tulla kahdella laukalla. Doran annettua laukkapohkeet, Raakku ampaisi kamalaa kyytiä kohti esteitä ja yritin huutaa väliin, että tuo on aivan liian kova vauhti. Jotenkin ihmeen kaupalla Raakku kuitenkin osasi taituroida jalkoineen esteiden yli ilman yhtäkään kolausta. Dorakin pysyi hypyssä hienosti mukana - ilmeisesti nämä loikat olivat jo ennestään tuttuja. Toistimme sarjaa vielä muutaman kerran, kunnes totesin, että tämä suomenhevonen osaa kyllä hypätä, mutta ensi kerralla meidän pitäisi keskittyä erityisesti puomityöskentelyyn. Se olisi erittäin tärkeä osa siirryttäessä isommille esteille, vaikka tämän päivän 70 senttiset pystyt sujuivatkin mallikkaasti. Estevalmennus - valmentajana wishmaster Toisella valmennuskerralla oli vuorossa puomityöskentelyä, kuten olimme edellisellä kerralla puhuneet. Pyysin Doraa verryttelemään kaikissa askellajeissa kaarevilla urilla ja tiukoilla käännöksillä sillä välin, kun rakentelin puomeista tehtäviä. Alkuverryttelyssä Raakku oli huomattavasti yhteistyöhaluisempi kuin edellisellä kerralla ja Dorakin vaikutti napakammalta ratsunsa selässä. Lämmittelyn jälkeen ohjasin ratsukon käyttämään pituussuunnassa vain puolikasta kenttää; keskihalkaisijalla oli viisi puomia, jotka tuli ylittää ravilla, ratsastajan noustessa esteistuntaan. Raakku kolisteli hieman puomeja ja oli aavistuksen levoton. Opastin Doraa pitämään tarpeeksi tiiviin istunnan, vaikka kyseessä olikin esteistunta. Tämän jälkeen Raakku oli selkeästi paremmin hallinnassa ja puomit alkoivat sujua ilman kolisteluita. Toisena harjoituksena oli tänään esterata, mutta pelkillä puomeilla. Radalla oli muutama tiukka käännös ja paljon askeleiden laskentaa. Olin asettanut myös muutamalle esteelle apupuomit, jotta Dora saisi paremmin ratsastettua askeleet esteelle sopivaksi. Raakku innostui laukassa hurjasti, mutta muutaman höyrypukin jälkeen se nöyrtyi taas ratsastajan avuille. Laukka oli sopivan tahdikasta ja Dora osasi ohjata oriaan hienosti oikealle askelpituudelle eikä käännöksetkään tuottanut ongelmia. Näihin eväisiin oli hyvä päättää treenit tällä kertaa, joten annoin Doran jäähdytellä Raakun itsenäisesti. |
Kuuraraakku on virtuaalihevonen/a sim game horse
Iso rakennekuva © Suomen Hippos/Pirje Paananen
Pikkukuvat © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
Tekstien © Dora ellei muuta mainita
Iso rakennekuva © Suomen Hippos/Pirje Paananen
Pikkukuvat © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
Tekstien © Dora ellei muuta mainita